Vuosi 2015 oli kieltämättä yksi elämäni rankoimmista vuosista. Olen kuitenkin kiitollinen kaikista vastoinkäymisistä ja suurista haasteista, koska niiden kautta opin ja kasvoin. Tänään täytin 20 vuotta. Olen siis virallisesti ohittanut teinivuodet ja kohdannut aikuisuuden kynnyksen. Koenkin olevani lähes aikuinen. Koen olevani varmempi itsestäni, teoistani ja tulevaisuudestani kuin moni muu ikäisenä. Kaukana ovat ne vuodet, jolloin olin niin epävarma itsestäni, että se rajoitti elämääni. Kaukana ne vuodet, jolloin yritin hukkua massaan, ettei kukaan huomaisi minua ja kysyisi miten voin. Vaikeuksien kautta voittoon. Kliseinen sanonta, mutta niin totta.

Keväällä käytiin äitin kanssa Roomassa. Mukava reissu, mutta vinkkinä:
menkää Roomaan kesällä. Ei ehkä haise yhtä voimakkaasti pissi.

Keväällä jatkui syksyllä alkanut sairastelu. Ylioppilaaksi kirjoitin kuumeessa ja kuitenkin kirjointin M-paperit. Näin jälkeen päin ajateltuna osittain tuo kipeily varmaan oli täysin psyykkistä. Jännitin kirjoituksia ja pelkäsin epäonnistuvani, joten keho kehitti kuumeen, uupumuksen ja jatkuvan flunssan = tekosyy epäonnistumiselle. M-keskiarvo on hieno saavutus, mutta tiedän, että olisin pystynyt parempaan, jos pääni olisi kestänyt. Olisi ollut reilumpaa, jos ylioppilastodistus koottaisiin kurssien arvosanoista. Siinä tapauksessa olisin saanut kirkkaasti E-paperit. No, turha sitä on enää itkeä. Pääasia on, että valkolakki on kourassa ja sain nähdä maailman parhaimman kakun! Katja ♥

Kotikenttä kotoisassa säässä. Mutalassa sataa aina.

Kesällä keksin lähteä agilityn koetoimitsijakurssille, kun halusin omalta osaltani vähentää seurassa olevien muutamien vekottimien kuormitusta. Parissa kuukaudessa rykäisin kaksi koulutusta harjoitteluineen kasaan ja olin valmis koetoimitsija. Olen äärettömän ylpeä itsestäni. Olin 19-vuotiaana agilityn koetoimitsija. Missä lienen kymmenen vuoden päästä? ;) Tänä vuonna eteen tulee ensimmäiset agilitykilpailut, joista olen vastuussa. Jännittää, mutta hyvällä tavalla. Tiedän, että tenkkapoon sattuessa voin kysyä apua ja tulen sitä saamaan. Kiitos teille <3 Kävin myös agilityn koulutusohjaajakurssin ja vaikka tämä olikin kurssina rankempi rypistys, arvostan koetoimitsijuuttani hieman enemmän. Koulutusohjaajakurssilla opin paljon ja vetäjä olisi yksi parhaista agilitykouluttajista ja tuomareista, jonka tiedän. Arvostan tätä ihmistä erittäin paljon!

Tonttutyttö nautti seurasta ja hatusta!

Kesällä Emma alkoi oireilemaan. Agility jäi pois arjesta. Se oli suuri muutos. Kipuilin pitkään tekemättömyyttä ja päätin, että nyt on aika alkaa oikeasti etsimään uutta harrastuskaveria. Suunnittelin, tutkin, soittelin, pohdin. Lopulta puoli vuotta myöhemmin Vasti saapui. Hankin ensimmäisen palveluskoirani. Ensimmäisen työlinjaisen koirani. Unelmieni koiran. Muistan unelmoineeni paimenkoirasta, jonka hankkisin Keski-Euroopasta ja sukulinjoissa olisi oikeasti työ/virkakoiria. Ajattelin, että jos hyvin käy, hankkisin sen ennen kuin täytän 30v. Noh, niin hankin! :D Ensimmäiset pari viikkoa pennun kanssa olin aivan pulassa. Tuntui, etten osannut mitään tuon kovapäisen kaikkea pureskeleva ja takaisin muriseva pennun kanssa. Nyt yhteinen sävel on kuitenkin löytynyt. Pikkuhiljaa kohti VaPePaa.

Ikuisesti ensimmäinen rakkauspakkaus ♥

Syksyllä yli vuoden kestänyt suhde päättyi eroon. Olimme jo suunnitelleet yhteisen elämän ja puhuneet kihloihin menosta. Kaikesta huolimatta tiedän, että päätös erosta oli kummankin kannalta paras ratkaisu. En ole helppo ihminen ja siksi harrastankin koiria. Niiden kanssa tulen toimeen paljon paremmin kuin ihmisten. Ehkä joskus löydän rakkauden, mutta tällä hetkellä olen hyvin onnellinen tyttöporukassa Emman ja Vastin kanssa. Eppu-pappaa käymmä moikkaamassa usein ja yhteisiä lenkkejä vedetään yhä. Eppu on erittäin rakas etäjäsen, mutta kyllä se nauttii erityisesti iskän seurasta. Nukkuvat vierekkäin. Elämäni miehet. Eppu ja isi ♥

Poseeraamisen taito yhdistää meitä ♥ :D © Jenny Piittinen

Syksyllä pääsin myös ystäväni koiran kanssa agilityn treeniryhmään, jossa vetäjänä on kaksi idoliani. Toisen taiturointia agiradoilla olen ihaillut suuresti viitisen vuotta. Toisen tuplat tästä. Muistan kuinka pikkutyttönä katsoin Lehmän vuosi-sarjaa ja ihailin siinä erästä näyttelijää suuresti. Tiesin jo silloin tuon näyttelijän ja on ollut hienoa seurata urakehitystä, joka on tuonut nimen eteen tittelisarjan: C.I.B POHJ MVA FIN MVA SE MVA FI AVA FI AVA-H POHJ AVA NO MVA EE MVA NO AVA SE AVA(H) SE AVA. Uskomattoman upea koira ja aivan käsittämättömän taitava ohjaaja. Sisäinen pikkutyttö hihittää edelleen miettiessään, että nyt kouluttajana on idolini kymmenen vuoden ajalta. :D

Ipakaveri ♥

Elämäni on viimeisen vuoden aikana ollut hyvin omituista, rankkaa, opettavaa ja palkitsevaa. Olen saanut tutustua ihmisiin, joita kunnioitan suuresti. Ihmisiin, joista on tullut hyviä ystäviäni. Opiskelen alaa, jonka tiedän olevan omani. Omistan koiran, jolla riittää paukkuja ihan mihin vain. Ja lisäksi on Emma :D Uusi vuosi on tuonut eteensä uuden haasteen: Palveluskoiralajit. Agilitya tahkosin lähes seitsemän vuotta, että pääsin tähän pisteeseen. Katsotaan sitten seitsemän vuoden päästä missä pisteessä sitä silloin pk-lajien kanssa olen. ;)

Kiitos kaikille, jotka viime vuonna osallistuitte jollain tavoin elämääni! Toivottavasti tämä vuosi on yhtä hyvä kuin edeltäjänsä.

On se upea. © Jenny Piittinen