Vasti oppi uimaan.
Merkittävä päivä lapsen elämässä.
Tosin uiminen oli vielä varsin pärskeistä, mutta uimista kuitenkin.

Olen ollut sairaslomalla pari päivää ja en edelleenkään ole täysissä voimissa, mutta
päätin silti, että lähdetään peräkonttikirppikselle harjoittelemaan rauhoittumista. Sainkin olla ylpeä pennusta. Vasti ei riehunut kuin vain vähän
lelun kanssa ja antoi ihmisten silitellä itseään
tosta noin vain. Vaikka Vasti on sosiaalinen ja rohkea, mutta koira on erittäin tarkka siitä
kenen antaa koskea. En sanoisi pentua araksi, koska sitä se ei ole. Mutta jos ihminen lähestyy
sitä liian levottomasti, koira peruuttaa tilanteesta pois. Ei pelokkaasti, vaan lähinnä ihmetellen,
että mitäs hittoa kuvittelet tekeväsi.
Selvästi liian innokas "OI ONPA SÖPÖ PENTU!! TUITUI!"-huutelija ja lääppimisenyrittäjä on
Vastista epämiellyttävä. Jos ihminen lähestyy
kuten vierasta koiraa kuuluukin lähestyä,
Vasti käy reippaasti haistamassa ja ottamassa muutamat rapsutukset vastaan ja palaa taas touhuamaan omiaan. Olen kovin kiitollinen siitä, että vieraat eivät Vastia sen suuremmin liikuta.

Vastilla on selvästi mörköikä alkanut. Vieraat koirat täytyy haukkua, miehetkin on aika epäilyttäviä ja jos rappukäytävästä kuuluu jotain, niin se on ihan varmasti vaarallinen tunkeutuja. Nyt täytyy vain käydä paikoissa, jossa tulee koiria vastaan ja pyytää vieraita ihmisiä, erityisesti miehiä namittelemaan pennun kanssa. Ja täytyy vain olla kärsivällinen ja saada pentu luottamaan siihen, ettei sen tarvitse jännittää, koska minä pidän sen turvassa. Tosin turvassa olosta täytyy kyllä sanoa sekin, ettei Vastin kanssa jännitä liikkua pimeällä tai syrjäseuduilla. Toivon tietysti, ettei ikinä jouduta tilanteeseen, jossa koira lähtisi puolustamaan minua ja itseään, mutta tiedän, että kyllä se sen tekisi tarvittaessa.

Äsken kotiuduttiin hallilta, jossa laitoin Ylökkin agilitykisoja varten palkinnot
kuntoon ja tuntien puuhastelun päätteeksi otettiin vähän tottista. Ongelmani koulutuksessa on se, että harvoin tiedän mitä teen. Heittelen vain hatusta ideoita
mitä tänään tehtäisiin. Niinpä meidän
treenit on hyvin vaihtelevia. Ongelmani on myös se, että vaadin koiralta paljon. Luin kasvattajan kirjoituksen ja se herätti paljon ajatuksia. Olen vaatinut Vastilta jo
pennusta lähtien paljon ja se on toiminut, koska koira on ollut oppivainen ja
halunnut tehdä. Nyt viimeisen kuukauden aikana meillä on ollut jonkin asteinen koulutuksellinen lama. Koiraa ei ole kiinnostanut tottistreenit ja en ole
uskaltanut tehdäkään mitään muuta kuin maastoharjoituksia, koska en tiennyt,
mistä oli kysymys. Nyt sen sitten ymmärsin. Me ollaan edetty treeneissä liian nopeaa tahtia ja koira on sekä kyllästynyt jankkaamiseen että hieman epävarma tekeekö varmasti oikein. Herätyksen kokeneena siis treenattiin tänään tottista vähän rennommin ja ai vitsit! Koira teki taas töitä ihan uskomattomalla energialla ja piti kuitenkin kierrokset matalalla eikä lähtenyt keulimaan. Kyllä huomaa, että pentu on rauhoittunut ja niin sanotusti kasvanut henkisesti, vaikka onhan se vieläkin ihan vauva. Mitä me sitten tänään tehtiin? Seuraamista otettiin imutuksella lyhyitä pätkiä ja pätkän lopuksi leikittiin patukalla, jotta koiralla olisi tosi kivaa. Harjoiteltiin myös maahanmenoa liikkeestä siten, että peruutin koiran edessä ja käskyn jälkeen palkkasin namilla. Muutaman maahanmenon jälkeen taas leikittiin patukalla. Lopuksi vielä otettiin eteentuloharjoituksia siten, että laitoin patukan leuan alle ja käskin koiran eteeni. Tätä tehtiin patukan kanssa siksi, että Vasti lähtee herkästi haahuilemaan eteentulossa eikä pysy paikallaan kuin sekunnin, jonka jälkeen pentu alkaa tarjoamaan asioita kuten maahanmenoa tai siirtyy sivulle. Koiralla ei ollut selkeää käsitystä, että "zulu" tarkoittaa ihan vain edessä istumista. Näin jälkiviisaana tiedän, että olen palkannut koiraa ennen väärään aikaan, kun se on juuri siirtänyt tai siirtämässä peppua eikä sille ole muodostunut selkeää kuvaa, mitä käsky tarkoittaa. Eipä siis ihme, että "zulu" tarkoitti hötkyilemistä. Nyt kun muutaman kerran oli superlelu mukana ja palkka tippui vasta, kun peppu oli ja pysyi oikeassa kohtaa, niin koiralla olikin tekemisen meininki. Täytyy olla tarkkana mistä palkkaa, koska sitä saa, mitä vahvistaa.

Tämä uudelle ja täysin tuntemattomalle maaperällä astuminen on ollut äärimmäisen jännittävää ja jopa pelottavaa. Agilityn kouluttaminen koiralle on ihan eri juttu kuin kapulan pitämisen tai seuraamisen opettaminen. On ollut mukava huomata, että olen oppinut jo paremmaksi tottiskouluttajaksi. Ratkaisen ongelmia luovasti sitä mukaan, KUN niitä syntyy. Kysyn neuvoa kokeneemmilta, miten ovat liikkeen X opettaneet ja muokkaan opetustapoja minulle ja Vastille sopiviksi. Jännittää ihan todella paljon, miten tulen tästä pk-lajien koulutuksesta selviämään, mutta tiedän sen, että saan apua, kunhan vain pyydän. Ensi viikonloppuna on kasvattajan järkkäämä holskuleiri, jonne tulee Vastin isän omistajat Belgiasta. Siellä on paljon holskuja ja olen ressannut sitä, että "jos ollaankin ihan huonoja ja Vasti ei tottele mitään ja vain riehuu ja haukkuu", mutta tämän illan treenien jälkeen löysin rauhan. Mitäs sitten, jos ollaan ihan huonoja ja aiheutetaan lähinnä kaaosta? Ainakin hauskuutetaan toisia! Vasti on vauva ja minä olen näissä koulutuksissa ihan keltanokka, joten
me tehdään se, mitä osataan ja se riittää meille.

Vee <3 Vas