Eppu alias Pappakoira aloitti viime vuonna loppukesästä raapimisen ja kyhnytyksen. Aivan hetkessä turkki ohentui ja tassuista oli karvat jo kokonaan kynitty pois ja iho oli rikki. Koira raapi itseään jatkuvasti. Eikä syytä tiedetty. Eläinlääkäri antoi antibioottia jalkojen vuoksi ja pisti punkkiaineet niskaan. Hetken aikaa koira oli rauhallisempi, mutta pian raapiminen jatkui entistä pahempana. Uudestaan lääkäriin, jossa saatiin erikois(ötö/hiivahäätö)shampoo ja kortisonikuuri. Koira rauhottui kuurin ajaksi, mutta pian sama peli jatkui. Kolmannella kerralla lääkäri ehdotti ruoka-aineallergiaa ja niinpä Eppu aloitti eliminaatiodietin, jonka aikana alkoi raapiminen pikkuhiljaa jäädä. Peruna-peuraa syötettiinkin läpi talven siinä uskossa, että olimme löytäneet syyn oireiluun. Niin oudolta kuin se kuulostikin, ajattelimme, että yli 9v koiralla vain yhtäkkiä oli puhjennut ruoka-aineallergia. Vaan tuskimpa oli. 

Kuukausi sitten se alkoi taas. Raapiminen, kyhnytys ja kyniminen, mutta ruoka oli pysynyt samassa ja mitään ylimääräistä ei koiralle oltu annettu koko peruna-peuran aikana. Ei muuta kuin äidin kanssa aivoriihi pystyyn ja löytyi uusi idea, mikä koiralla voisi olla. Sitten taas soitto eläinlääkärille. Eläinlääkärin mielestä paras ratkaisu oli lääkitys, joka näillä näkymin on hamaan loppuun saakka. Se, mitä ongelmia tämä puolikas kortisonipilleri joka toinen päivä Epulle aiheuttaa, on vielä hämärän peitossa. Mutta nyt Eppu pystyy lääkkeen ansiosta taas elämään pappakoiran elämää ilman jatkuvaa selvästi tuskaista kutinaa.

 "Pitkäaikaishoidossa kortisoni saattaa aiheuttaa monenlaisia häiriöitä elimistölle, esim.
turvotus, piilevän diabeteksen puhkeaminen, lisääntynyt infektioalttius, luuston haurastuminen, virtsatiekivien muodostuminen, lihasten surkastuminen. Kortisonille voi myös allergisoitua, tosin tämä on harvinaista. Monivuotinen, jatkuva kortisonihoito lyhentää koiran ikää jonkin verran,
mutta nostaa elämän laatua."

Sitten päästään syyhyn, joka tällä hetkellä tuntuu oikealta; siitepölyallergia. Perusteluina on talveksi kutinan rauhoittuminen ja keväällä sen uudestaan alkaminen. Lisäksi eräs viime kesäinen tapaus, jonka ajankohta osuu juuri täsmälleen sopivasti raapimisen aloitukseen. Äitini oli kesän loppupuolella käymässä Heinävedellä ja otti Epun matkaseuraksi. Yhtenä päivänä olivat olleet laivalauturilla, kun Eppu oli vapaana ollessaan molskahtanut veteen. Suoraan keltaisena velloneeseen siitepölykasaumaan. Koira oli painunut täysin uppeluksiin ja ollut veden alla hetken. Lopulta äitini oli saanut ongittua koiran ylös ja vähän huuhdellut koiraa puhtaammassa vedessä.

Eläinlääkärin mielestä tapauksella ei ole merkitystä, mutta olen vahvasti toista mieltä. Koira tippuu siitepölyveteen ja hyvässä lykyssä on vetänyt sitä henkeen. Viikko tämä jälkeen huomataan koirassa merkittävää kutinan lisääntymistä, jonka ajatellaan johtuvan ihon kuivumisesta liian uimisen vuoksi. Parin viikon kuluttua huomataan, että raapiminen on vain pahentunut ja iho on jo todella huonossa kunnossa, joten soitetaan eläinlääkäriin ensmmäinen kerran. Minusta yhteys on selvä.

Eppu on uskollisesti totellut minua jo pian 10 vuotta. Hieman surullista, että elämänsä aikana ainoastaan yhden kennelyskän sairastaneen koiran kohtalo on joutua syömään lääkkeitä loppuikä vain innokkuutensa vuoksi. Mutta ainakin Papan on nyt hyvä olla ja talveksi saa taas lääkkeen lopettaa. Olispa jo marraskuu! ;)