Hullu hollanninpaimenkoira saapui elämääni joulukuun puolessa välissä 2015. Tässä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon. Koska tiedän, että todella moni selailee twitteriäni, päätin itsekin tutkia meidän touhuja. Pakko sanoa, että on se ollut kyllä sekopää pienestä pitäen. <3

Vasti on syntymästä lähtien ollut erilainen blondi.

 Alussa ihailin koiran ulkoista olemusta, mutta pikkuhiljaa alkoi myös luonne ilmentyä...

Pennun kanssa käytiin monissa paikoissa.

Ensimmäiset kuukaudet Emma opetti pentua tavoille.

Vasti myös aiheutti useita kymmeniä, ellei satoja, hermoromahduksia touhuillessaan.

Me ollaan vaihdettu harrastusseuraa, vaikka googlesta ei ollut apua.

Meillä on käynyt vieraita ja Vasti on näyttänyt pojille pienestä pitäen,
että se on akkavalta tai onneton elämä.

Olen kärsinyt valtavasta himosta,
mutta jossain vaiheessa elämää kotiutan mustan kyykyn.

Rapatessa roiskuu ja eläessä saa osumaa...

Vasti on niittänyt myös mainetta kansikuvatyttönä ja kaverikoirana.

Ollaan oltu itsenäisiä, innokkaita ja ikävöity.

Tärkeää on ollut, että elämässä on mukana pinkkiä ja Ilves.

Ja vaikka sitä on vaikea uskoa, hulluholsku on myös nukkunut!

Vuoden aikana on tapahtunut ohjaajan pinnan ja koiran rintakehän venymistä.
Ennen iso on nyt sopiva.

Vuoden aikana on tapahtunut kaikkea uskomatonta paskaa ja valtavia menetyksiä,
mutta raitapaidan rakkaus on auttanut jaksamaan.

Vuosi sitten asuin kahden terrierin kanssa. Nyt asun yhden holskun kanssa. Jännä nähdä miltä tilanne näyttää vuoden päästä.

Emman menetin, mutta aika on parantanut haavoja ja elämässä on varmasti jossain kohtaa terrierin mentävä aukko.

Eppu viettää melko varmasti viimeistä jouluaan. Allergiat ja muut krempat ovat pahentuneet ja päällä on jatkuva Apoquel-lääkitys. Kesällä startattiin vielä agilityssä ja noustiin kakkosiin, mutta puolessa vuodessa koira on mennyt valtavasti alaspäin. On pappakoiran "syytä", että koirahommiin hairahduin. Paljon siltä opin ja parempaa ystävää en rankkaan elämään olisi voinut toivoa. Olen työstänyt luopumista pitkään ja kun aika on, tiedän, että olen uskollisimmalle velkaa arvollisen lopun.

Vuosi Vastin kanssa on ollut aivan omituinen. En vain täysin käsitä kuinka paljon olen saanut apua, tukea, vinkkejä ja uusia, upeita ihmisiä ympärilleni. Agilityn parissa raadoin niska limassa vuosia, ennen kuin kuuluin joukkoon. Nyt olen päässyt tuttujen ja tutun tuttujen kautta todella pitkälle lyhyessä ajassa. Paljon meillä on töitä edessä, mutta tiedän, että pyytäessä apua, tulen sitä saamaan. Mutta se on pakko sanoa, että kun suurimman osan ajastaan viettää ikäistään vanhempien kanssa, niin ärsyttää olla näin nuori. Olen henkisesti nelikymppinen vangittuna kaksikymppisen kehoon, joten elämässä on omat haasteensa. Joka tapauksessa olen oppinut holskuni kanssa paljon uutta ja tietotaito on kehittynyt huimasti. Odotan ensi vuotta innolla, koska valmistun 4kk päästä, pariin työpaikkaan on jalka reittä myöden oven välissä ja uusia koirahömpötyksiäkin on luvassa.