Minulla on vuosia ollut valtava, selittämätön himo, jonka kohteena on Joensuu.
Isäni kotikaupunki vetää minua puoleensa, vaikka siellä olen vieraillut vain muutamia kertoja eikä siellä asu sukulaisia, ellei ukin hautaa lasketa. Syysloman kunniaksi lähdettiin Vastin kanssa Joensuuhun tutkailemaan kaupunkia lähinnä "mitä jos valmistumisen jälkeen vaihtaisi vähän maisemaa"-näkökulmasta. Joensuuhun veti myös lähes fanaattisesti kannattamani Joensuun Jokipojat. Pelissä tuli turpaan, mutta reissu oli muuten todella tarpeeseen tullut irtiotto arjesta.

Joensuun torin reunalla voi kuvata itsensä, tai koiransa, susi-patsaan kainalossa.

Olin iloisesti yllättynyt kuinka kiva reissukoira Vasti olikaan. Joensuun keskustassa käveli nätisti ja hotellissa ei aiheuttanut kaaosta. Pitkät ajomatkat koira kesti hyvin, kun joka pysähdyksellä se pääsi jaloittelemaan ja vähän treenimään. Esim. Jämsän shellillä tehtiin jälki, Vaajakoskella otettiin seuraamista ABC:n ympäri, Jari-Pekassa, Hankasalmella otettiin paikkamakuuta. Myös keskellä Joensuun toria otin paikkamakuun, vaikka muutamat ihmiset melkeinpä kävelivät koiran päälle. Kiltisti Vasti kuitenkin paikallaan nökötti.

Jonkin aikaa olen puhunut Vastista teinieläimenä. Sehän se alkaa olemaan. Ensiviikolla tulee vuosi täyteen eli eipä tuo enää pentu ole, muttei missään tapauksessa myöskään aikuinen. Teinieläimellä on mörköikä. Pimeällä tien reunassa vaanii vaarallinen roskapönttö. Pari kuukautta sitten ei ollut mitään ongelmaa, mutta nyt tuo holskunpoikanen on epävarma kaikesta mahdollisesti epäilyttävästä. Täytyy vaan itse pitää pakka kasassa, kun koiralta se leviää.

Meidän syksykoira on löytänyt uuden kodin. Esasta tuli paljon kyselyitä ja jouduin tekemään vaikean päätöksen siitä, kuka olisi reppanalle paras ihminen. Onneksi koira auttoi päätöksen teossa ja nukahti erää kotiehdokkaan syliin. Sellaista luottamuksen osoitusta en edes minä saanut. Vieressä kyllä nukkui, muttei nukahtanut suoraa syliin ikinä. Toivottavasti Esamies viihtyy uudessa kodissa ja ennen kaikkea, toivottavasti se on lopullinen koti. Esa opetti paljon, mutta jos olisi tiennyt kuinka rankkaa tämä polvivammaisuus ja sen aiheuttama masennettu mieli oli, en olisi poikaa tänne ottanut. Polvet nimittäin ovat olleet erittäin kipeät. Onneksi sentään lihastreenit ovat purreet ja lumpiot eivät mulju enää yhtä pahasti. Kipuun vahvistuneet lihakset eivät tietenkään ole vaikuttaneet, mutta jatkuvaan kipuun turtuu. Mutta vituttaahan se, kun koko ajan sattuu teit mitä tahansa tai olit tekemättä.

Tänään oli Kyröskosken Käyttökoirien hakukurssin ensimmäinen päivä. Koiran ongelma on se, ettei maalimies ole niin kiva, että sinne haluaisi jäädä. Kyllä siellä käydään, ehkä haukutaan ja sitten kiireellä äitin luokse. Mihin on kadonnut se itsevarma pentu? Haluan vaihtaa tämän epävarman teinin siihen. "Sitä saa, mitä vahvistaa." Jep. Viimeiset pari kuukautta olen ollut itse siinä jamassa, että jo arjesta selviäminen on ollut helvetillinen taistelu. Koiran tavoitteellinen koulutus on vähän jäänyt, mutta pikkuhiljaa olen saanut taas omaa päätä kuntoon ja treenitkin maistuu taas. Vasti on saanut elää sen pari kuukautta kuin pellossa, joten onhan se hiukkasen out of control. Nyt on kuitenkin selkeä ajatus treenissä, joten eiköhän me se hallinta saada takaisin. Tosi nätistihän Vasti nytkin tekee töitä, jos minä saan pidettyä itseni rauhallisena ja selkeänä.

Tänään hakukoutsi heitti ilmaan kysymyksen "onko koirilla ´teini-ikä´?" Itse sanoisin, että on. Kaikilla koirilla se vaan ei ole yhtä vahva ja oikeita asioita vahvistamalla, sitä ei edes huomaa. Epulla oli lievä, mutta terrieriksi ja urokseksi Paps on muutenkin ollut todella kiltti. Emmalla ei oikeastaan ollut tai en huomannut, kun reppana oli alusta lähtien niin arka ja heikkohermoinen, vaikka mitä teki. Vastilla on vahva teiniys. Tosin oma vikahan se on, että koira niin vahvasti touhuilee omiaan ja tottelee joka kuudennella käskyllä. Siskon kanssa ollaan puhuttu kuinka huvittavan hyvin koiranpennun ja lapsen kehitysvaiheet osuvat yksiin. Edetään vaiheesta vaiheeseen ja jokaisessa vaiheessa on omat erityispiirteet ja haasteet.

Vasti ei missään tapauksessa ole ollut helppo koira, mutta en sellaista odottanutkaan työlinjaisesta holskusta. En silti ollut ihan näin puuhakkaaseen koiraan valmistautunut ja huumoria on joutunut kyllä venyttämään urakalla. Monesti olenkin manannut, että nyt tämä hollanninsika lähtee takas kasvattajalle, mutta ei hulluholskusta voi luopua! Kovin rakas tuo teinieläin on, vaikka verta, hikeä ja kyyneliä onkin saanut vuodattaa urakalla.

ps. Vastilla oli nenäaids eli jonkun ulkoisen puskapöpön aiheuttama ihotulehdus tuossa kuonon päällä. Sen vuoksi siinä on tuo ruma, karvaton läiskä. Kyllä siellä sänki jo kasvaa ja siitä tulee taas ilo silmälle, mutta hetki on tuota rumuutta keskettävä.