Lasten kasvattaminen nimittäin. Nostan suuresti hattua kaikille äideille, isille, äitipuolille ja isäpuolille. Olette uskomattomia!

Olen saanut kunnian olla viiden lapsen täti. Vanhin täytti juuri 11 vuotta ja en lakkaa miettimästä, että vastahan se syntyi! Siskoni, tämän 11-vuotiaan äiti, miettii samaa minusta... :D Itse en ole ikinä haaveillut äitiydestä enkä välttämättä ikinä hanki lapsia. Siitä huolimatta pidän lapsista. On upeaa nähdä kuinka joku asia, joka eilen ei sujunut onnistuukin tänään. Ja kuinka hienoa on kertoa hakemaan tulleelle vanhemmalle, että tänään lapsenne teki pissat kaksi kertaa pottaan ja vaippa on säilynyt kuivana. Pieniä asioita, mutta silti niin suuria. Lapsissa on tulevaisuus.

Olen ollut töissä tai työharjoittelussa useammassa päiväkodissa ja kohdannut useita erilaisia vanhempia. Vaikka valmistun kuukauden päästä lasten ja nuorten osaamisalasta, en todellakaan osaa kasvattaa lasta. Mutta ei oikeasti osaa kukaan muukaan. Sitä mieltä olen vahvasti ja mitä enemmän luen pedagogiikkaa tai psykologiaa, sitä vahvemmin olen sitä mieltä. Sen olen oppinut opintojen aikana, että vaikka lapsi on aina lapsi, niin lapsi on aina yksilö. Ympäristö muokkaa osansa ja perimästä tulee osansa, mutta se kombo on aina uniikki ja siihen komboon ei tule ohjekirjaa valmiina.

Usein kuulee sanottavan kuinka nykyvanhemmat ovat aivan kädettömiä ja lapset heitteillä, mutta minun mielestäni nykyvanhemmat yrittävät erittäin paljon ja tekevät kaikkensa lastensa eteen. Maailma vaan on muuttunut ja vaatimukset sen mukana. Ei ole realistista, että naiset rupeaisivat Sirpa Selänteen tavoin kotirouviksi. Talouden pyörittämiseen tarvitaan usein molempien tuloja. Ja aina ei ole molempien tuloja. Ero on täysin normaali asia nykypäivänä ja eronneille vanhemmille voin sanoa, että usein ero on paljon parempi ja vähemmän tuhoava vaihtoehto kuin rakkaudeton ilmapiiri kotona ja vanhempien välillä. Älkää kantako syyllisyyttä tai pahaa mieltä, vaan nauttikaa lapsistanne.

Yksi iso muutos kun vertaa "ennen vanhaan" ja nykypäivää, on isien rooli. Voi isät, nuo päiväkodintädin päivän piristysruiskeet! Enkä nyt tarkoita ulkonäöillisesti söpöisiä isejä vaan kaikkia. Parasta iseissä on se, ettei aina ihan suju, mutta yritys on kova. Useinkaan isä ei tunnista lapsensa vaatteita tai unohtaa tärkeimmät asiat kotiin. Ei ole kerta eikä kaksi, kun isä jos toinenkin on oman lelun päivänä myöhästynyt töistä, kun juuri se tietty lelu jäi kotiin, eteisen penkille. Isät hoitavat laajoja kokonaisuuksia, ei heillä ole aikaa yksityiskohdille. Onko sillä nyt oikeasti merkitystä onko lapsen lapaset eri paria, jos ne ovat yhtä paksut? Isät ovat lasten elämässä kuninkaita. Voimakkaita ja turvallisia vuoria, jonka hartioilta näkee ainakin maailman toiselle puolen. Isän lämpimään syliin on lapsen hyvä hypätä, koska siitä ei tipu ikinä pois.

Äidit hallitsevat niin kokonaisuudet kuin yksityiskohdat. Äiti muistaa minkä värinen päivä Nooa-Camillalla oli viime viikon torstaina ja äiti muistaa ne mustikkakiisseli tahrat, jotka tulivat kaksi viikkoa sitten aivan uusiin housuihin. Niihin vedoten sitten muistutellaan, että ei paljoa kiisseliä kerralla ettei kaada taas syliin. Äidit ovat arjen sotureita ja päiväkodintädin parhaimpia neuvonantajia ja välillä aikamoinen pain in the ass... Äidit tietävät lapsen villasukkien neuletiheyden ja osaavat kertoa missä lämpötilassa niitä kannattaa ruveta käyttämään. Äidit myös kyseenalaistavat suoraan, jos villasukat on puettu puoli astetta liian lämpimällä säällä päälle. Äidit auttavat tutustumaan uuteen lapseen ja tietävät lapsistaan kaiken. Äiti on usein lapsen ensimmäinen sana ja ensimmäinen asia, joka kaverin lyötyä lapiolla päähän, tulee mieleen.

Vanhemmat, teette maailman vaikeinta ja samalla maailman tärkeintä työtä. Te hyssytätte koliikkivauvaa yöllä, juoksette pelastamaan taaperoa kirjahyllystä, valvotte sairaan lapsen vieressä ja kannatte lastanne sydämessä koko elämänne. Sen suurempaa tehtävää ei ole kuin rakastaa toista kuten vanhemmat rakastaa lapsiaan. Olkaa ylpeitä itsestänne, vaikka aina ei suju ja lapsi vetää taas itkupotkuraivareita tai huutaa jo vittua päin naamaa. Ikäviä ja vaikeita aikoja on, mutta te olette silti ne, jota lapsi rakastaa, kunnioittaa ja muistelee kiikkustuolissa. Olkaa armollisia itsellenne. Muistakaa, että aina saa ja kannattaa pyytää apua. Isovanhemmat, sukulaiset, kaupungin perhetyö, ystävät, seurakunta ja MLL ovat käytettävissänne. Älkää jääkö yksin maailman vaikeimman tehtävänne kanssa. Vanhemmatkin tarvitsevat lomaa ja vanhemmillakin on oikeus pyytää apua.

Äidit ja isät, olette uskomattomia.